”Suhteet ovat kohdallaan. Kepeä design huokuu ketteryyttä!” Marco Pavone seuraa lennokkaasti sinisen klassikon siluettia. Tomasz Bachorski nyökkää: ”Ehdottomasti. Näyttää jotenkin voimakkaalta – aivan kuin se olisi jo liikkeessä.”

Kaksi luovaa suunnittelijaa kohtaavat kahden menestyneen wolfsburgilaisen auton äärellä. He tuntevat toisensa hyvin. Ulkonäön ja sisätilojen suunnittelijoina he tiimiensä kanssa loivat uuden Polon ilmeen. Suunnitteluprosessin aikana he ottivat myös ensimmäisen sukupolven Polon suurennuslasin alle.

Halusimme saada uuteen Poloon modernia kotia muistuttavan tunnelman

Ensimmäinen Polo tuli markkinoille 1975. Kuudennen sukupolven uuden Polon ensi-ilta on 2017. Onko autoissa yhtäläisyyksiä?

Marco Pavone: Vaikka ensimmäisen sukupolven Polo on mitoiltaan vaatimattomampi ja uusin malli taas Polo-perheen suurin, ovat mittasuhteet kuitenkin sukua: lyhyet koriylitykset, sopusuhtainen kattolinja auton pituuteen verrattuna sekä eteen kaventuva dynaaminen muoto. Ja huomioi vauhdikas C-pilari! Uudessa Polossa se on huomattavasti voimakkaampi.

Tomasz Bachorski: Ensimmäinen Polo tarjosi aikaansa nähden turvalliset ja ruhtinaalliset sisätilat. Uuteen Poloon halusimme saada saman tunteen – kuin olisit modernissa kodissa.

Muotoilussa siis myös edeltäjillä oli roolinsa?

Pavone: Ehdottomasti! Me Volkswagenilla pidämme huolen siitä, että muotoilun kehityskaari jatkuu tasaisena: Mistä tarina sai alkunsa, minkälainen on mallin DNA?

Bachorski: Auton tulee olla uusi ja lisäksi selvästi tunnistettavissa moderniksi Poloksi.

Pavone: Ikkunoiden visuaalinen linja on hyvä esimerkki. Se oli jo vuonna 1975 tärkeä muotoilullinen elementti. Sellainen on vain Polossa. Uudessa Polossa pitkä ikkunalinja on entistä dynaamisempi ja voimakkaampi. Polo 2017 ampaisee eteenpäin kiilamaisen muotonsa, vahvan hartialinjansa ja sen alapuolella olevan valon heijastustumista taittavan linjansa ansiosta. Uusi Polo on selkeästi miehekkäämpi, aikuisempi ja tunteisiin vetoavampi.

Bachorski: Reilu tilantuntu sisätiloissa jatkuu. Tavoitteenamme oli, että ohjaamon on oltava elämys – uusi ja haluttava, mutta samalla tuttu. Digitaalinen koti, joka on arkkitehtuuriltaan urheilullinen ja kuljettajalähtöinen. Kaikki käyttökytkimet, mittaristot ja näytöt sijaisevat samalla visuaalisella ja toiminnallisella linjalla. Toki elementtejä on nykyään paljon enemmän kuin 1970-luvulla, mutta sen ajan selkeä havainnollisuus inspiroi meitä. Sama hyvänolontunne kuin 1975, mutta nyt päivitettynä 2020-luvun high-techiin.

Pavone: Siis, evoluutio ja revoluutio.

Tulevaisuuden tuntua ohjaamon muotoiluun: Tomasz Bachorski, vastaa Volkswagenin sisätilojen suunnittelusta (oik.)

Mitkä periaatteet vaikuttavat ratkaisevasti muotoilun kehitystyöhön?

Pavone: Kehitysprosessiin vaikuttavat tietenkin useat tekijät eri alueilta. Mutta Polon kohdalla tärkeä avainsana oli ”maskuliinisuus”. Uuden Polon tuli olla vahvempi, vaikuttavampi, uudenaikaisempi ja kokonaisuutena maskuliinisempi. Esimerkiksi pyöränkotelot on muotoiltu voimakkaiksi. Polo näyttää kadulla upealta, jopa seksikkäältä!

Bachorski: Sisätilat ovat selkeämmät ja täsmällisemmät, niihin saatu lisää teknistä tuntua. Matkustamossa on nyt täysin erilaiset mittasuhteet kuin edeltäjässä, esimerkiksi istumakorkeus lonkan kohdalla on alempana. Tämä ensimmäinen Polo tässä on rehellinen auto, ehdottoman autenttinen. Tämän halusimme siirtää myös uuteen kuudenteen sukupolveen – päivitettynä moderniin elämäntyyliin ja nykyisiin vaatimuksiin.

Pavone: Volkswagenin muotoilu on loogista. Voimakkaat linjat auttavat jäsentämään pintoja, antavat perspektiiviä. Etuosasta näkee logiikan hienosti – kaikki linjat kulkevat yhdenmukaisesti ja luovat maskuliinista dynaamisuutta. Niinkuin matematiikassa: määrätyt tekijät yhdistettyinä tuovat määrätyn tuloksen, lopussa kaikki liittyvät toisiinsa.

Volkswagenin muotoilijat Tomasz Bachorski ja Marco Pavone:  Vaikuttuneina alkuperäisestä 1975 Polosta ja ylpeinä voimakkaan dynaamisesta uudesta 2017 Polosta.

Mikä on suurin haaste muotoilijalle?

Bachorski: Meidän on kyettävä näkemään uskomattoman pitkälle eteenpäin, noin 10 vuoden päähän…

 Pavone: … ja niin pitkälle tulevaisuuteen nähdäksemme, tarvitsisimme oikeastaan ennustajan kristallipallon.

Bachorski: Aloitamme muotoilun kolme, neljä vuotta ennen suunniteltua markkinoilletuloa. Analysoimme yhteiskunnalliset ja digitaaliset suuntaukset sekä trendit ja tulkitsemme niitä tulevaisuuteen suuntautuvaan muotoiluun. Auton tulee näyttää modernilta myös vuosia markkinoilletulon jälkeen.

Pavone: Tämän vuoksi muotoilun tulee olla selkeää, huolellista ja helposti ymmärrettävää. Meidän on siis luotava jotain ajatonta, se on iso ja suurenmoinen haaste.

Bachorski: Hyvä muotoilu on kuin tyylikäs puku. Se istuu hienosti alusta alkaen, ja vielä vuosia myöhemmin se päällään tuntee olevansa hyvin puettu. Uuden Polon myötä tyylikkääseen pukuun kuluu nyt myös huippumoderni älypuhelin!

Tästä Marco Pavone ja Tomasz Bachorski ovat yhtä mieltä: Uusi Polo on tyylikäs vuosiksi eteenpäin. Se on hyvin muotoiltu – ja ennen kaikkea se sopii kaikille.