Helsingin Keskuspuiston Ammattiopiston opetuskorjaamon pihassa käy kova kuhina, kun hallin eteen kurvaa uusi Volkswagen up!.

Ajoneuvoasentajaopiskelijat haluavat heti päästä tutustumaan uuteen koulutusautoon. Helsingin Metsälässä sijaitsevan opinahjon koulutuspäällikkö Juha-Matti Mattila taustoittaa autokauppoihin ryhtymistä.

– Lähdimme miettimään, voisimmeko tarjota koulutuskorjaamohallin lisäksi myös toisenlaisen oppimisympäristön. Mittasimme luokkahuoneen oviaukon ja huomasimme pikkuauton mahtuvan siitä sisään. Nyt teoriaopetukseen voidaan saman tien yhdistää käytännön harjoittelu uudella autolla.

Entä mitkä syyt puolsivat juuri Volkswagenin hankkimista?

– Sopivan hintainen up! edustaa uusinta tekniikkaa. Opetusohjelmaamme kuuluu esimerkiksi mittaus- ja väylätekniikkaharjoituksia. Sama väylätekniikkahan on käytössä koko Volkswagen-ryhmän henkilöautoissa, joten up! istuu koulutustarpeeseen laaja-alaisesti.

Opiskelijoiden harjoitteluautoksi ei valittu ihan perusmallia. Opiskelijat pääsevät tutustumaan esimerkiksi up!:n varusteluun kuuluvien törmäystunnistimen, peruutustutkan ja vakionopeussäätimen toimintaperiaatteisiin.

Rehtori Sirpa Lukkala kertoo opiston erikoistumisesta.

– Olemme toisen asteen erityisoppilaitos. Koulutuksemme on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat opinnoissaan erityisopetusta, yksilöllistä tukea tai ohjausta.
Autoalan koulutusohjelma kuuluu Keskuspuiston Ammattiopiston suosituimpiin linjoihin. Hakijoita oli tänäkin vuonna lähes kymmenkertaisesti opintopaikkoihin nähden.

 

Teoriaopetukseen voidaan saman tien yhdistää käytännön harjoittelu uudella autolla.

Asiantunteva asentaja on kullan arvoinen

Uuden koulutusauton Metsälään toimittanut tuotepäällikkö Tapani Tunturi Volkswagen Center Helsingistä kertoo ajoneuvoasentajien työllistymisnäkymistä.

– Autoalalla hyvä asentaja on kullan arvoinen. Vaikka autot tulevaisuudessa sähköistyvät, riittää asentajille aina työtä. Usein tie työelämään kulkee harjoittelupaikan kautta.

Volkswagen-merkkihuollossa uuden työntekijän ura alkaa taloon tutustumisella ja maahantuonnin järjestelmäkurssilla. Kun perusasiat on opittu, voi asentaja alkaa erikoistua oman kiinnostuksensa ja työnantajan tarpeiden mukaan esimerkiksi sähköpuolelle, moottoritekniikkaan, huoltoon tai diagnostiikkaan. Jatkossakin kurssitus ja tietojen päivitys kuuluvat työnkuvaan sen pysyvänä osana.

– Kehitämme jatkuvasti korjaamotoimintojamme. Polttopisteessä on asiakastyytyväisyys. Pikkuhiljaa yleistyvä huolenpitosopimus on asiakkaalle hyvä ratkaisu. Auto huolletaan aina merkkikorjaamolla osaavien käsien toimesta.