Oman auton sijaan Kari Sainio on päätynyt City Car Clubin yhteiskäyttöautoon. Ammattiupseerina työskentelevän Sainion työpaikka on lähellä, Puolustusvoimien Kansainvälisessä Keskuksessa Santahaminassa. Kari Sainion perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta, joista kaksi nuorinta asuu vielä kotona.

– Sekä vaimon että omat työmatkat sujuvat julkisilla. Lastenkin harrastukset ovat lähellä. Helsingissä julkinen liikenne on hyvä.

Oman auton kuluihin pitää laskea auton hankintahinnan lisäksi vakuutukset, bensat ja pysäköinti. Sainio on tehnyt laskelmia.

– Hinta ja etenkin auton tarve vaikuttivat valintaan. Tarvitsen yhteiskäyttöautoa viikoittain, mutta en kuitenkaan niin usein, että oman auton hankkiminen olisi järkevää.

Auton varaaminen käy helposti netistä tai mobiilisovelluksella. Auton ovet saa auki matkapuhelimella, ja automaattivastaaja ohjeistaa oven avaamisessa.

Liittymismaksun lisäksi jäsenet maksavat kuukausimaksua ja tuntihinnan auton käytöstä. Sainio kokee tämän palvelun hyväksi.

– Esimerkiksi lentokentältä kotiin matka tulee halvemmaksi kuin taksilla.

Passat GTE on kätevä kaupungissa

Sainio on valinnut autokseen Passat GTE:n. Ladattava hybridiauto saa käyttövoimansa sekä sähkömoottorista että TSI-moottorista.

– Passat on kätevä kaupunkiajossa, siinä on automaattivaihteet ja lisäksi navigaattori. Esimerkiksi viikonlopun ruokaostokset on helppo hoitaa tilavalla farmarilla.

City Car Club huolehtii sähkömoottorin latauksesta, mutta asiakaskin voi halutessaan ladata akun.

Auton tankkauksesta huolehtivat käyttäjät. Kun mittari vilkuttaa punaista, ajetaan Shellin tai ST1:n huoltoasemalle. Auto tankataan aina täyteen.

 

 

– Sekin sujuu kätevästi tekstiviestillä. Paluuviestinä saa koodin ja laskun voi maksaa hansikaslokerossa olevalla tankkauskortilla. Minun kohdalleni tankkaus on osunut muutaman kuukauden välein, Sainio kertoo.

– Vuokra-auton käyttäjällä on lisäksi muitakin etuja. Auton saa jättää ilmaiseksi parkkiin kaikkialle, missä asukaspysäköinti on sallittu. Lisäksi HSL:n kausilipusta saa alennusta kuukausimaksuista.

Passat GTE:n lisäksi Sainion toinen suosikki on Beetle Cabriolet.

– Sillä on kiva ajella kesällä, kun saa katon alas.